Näytetään tekstit, joissa on tunniste jigikalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jigikalastus. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kalastusmatkan suunnittelu pohjoiseen

Tulevan kesän lomalle oli kehitettävä taas jotain tekemistä. Kaverin kanssa juteltu monina työmatkoina kalastuksesta ja yhtenä aamuna tuli idea, että pohjoiseen olisi hienoa päästä kalastamaan. Lähinnä kumpaakaakin kiinnosti taimenet, lohet ja harjukset. Niitä kun ei ole koskaan kumpikaan vielä saanut. Sovittiin, että kesällä mennään lappiin ja alustavasti mietittiin jokin reitti joka kulki Torniojoelta Tenolle. Mynämäeltä Tenolle matkaa tulee reilu 1400km, joten hetken aikaan saa autolla ajella :)

Aika nopeasti saatiin sovittua ajankohta jolloin lähdettäisiin reissuun. Ajankohdaksi valikoitui heinäkuun loppu ja tarkoituksena olla viikko matkassa. Nettiä selailemalla löytyi paristakin eri osoitteesta valmis lista tarvikkeista joita viikon vaellus/kalastus reissulla lappiin tarvittaisiin. Parhaimmassa listassa oli jopa tarvikkeiden yksittäiset painot merkitty :) Seuraavaksi mietittävä oli majoitus muoto viikon aikana. Tähän oli oikeastaan kaksi vaihtiehtoa jotka olivat teltta tai asuntoauton vuokraus. Kummassakin vaihtoehdossa on hyviä ja huonoja puolia. Asuntoautossa olisi tottakai mukavampi nukkua ja ruuan valmistus olisi helpompaa. Samoin kuin tavaroiden kuljetus ja niiden säilytys olisi helpompaa. Kyseessä kuitenkin kalastuspainotteinen reissu, jossa alkoikin mietityttää että kuinka lähelle kalapaikkoja asuntoauton saa parkkiin.

Teltan hyviä puolia joita mietittiin oli se, että sen saa lähes minne tahansa pystytettyä ja parempi fiilis tottakai teltassa yöpyessä on, varsinkin jos on hienot ilmat. Ainut kurja puoli on se, että jos on aivan pas.. ilma ja vettä sataa paljon niin teltta ei välttämättä ole mukavin vaihtoehto varsinkaan jos on märkiä vaatteita vielä mukana.

Muutamia autoja löydettiin netistä ja kyseltiin niitä vuokralle. Kyseiselle ajankohdalle olisi saanut vielä autoja vuokrattua, mutta heinäkuun vuokrat olivat siinä 500-700€ välillä. Reissu olisi tarkoitus tehdä perjantaista perjantaihin joten auton viikoksi vuokraaminen lyhentäisi kalassa olo aikaa jonkin verran koska auton saisi todennäköisesti perjantai aamulla niin palautus olisi jo seuraavan perjantain päivällä. Joten tällä lyhyellä yhteenvedolla päädyttiin tänään aamulla telttamajoitukseen.

Eilen piti käydä ruokakaupassa ja samalla tuli poikettua budgetsportissa ihan vain katsomassa joko olisi teltat ja muut erätarvikkeet tullut liikkeisiin esille ja olihan ne tulleet! Teltoista ei oikeastaan ollut kuin yksi varteenotettava vaihtoehto, joka sopisi tähän retkeen sekä retken jälkeen siihen, että voisi lasten kanssa yöpyä teltassa ja tehdä jotain pieniä reissujakin. Rinkoista oli tarjolla McKinleytä kolmessa eri koossa josta katsoin parhaimmaksi 55l + 10litraisen. Sen pitäisi riittää myös tälle reissulle, koska tarkoituksena ei ole lähteä sen enempää vaeltamaan vaan siirtyä autolla kalapaikalle ja kävellä autolta joelle minkä matkan uskoisi olevan suhteellisen lyhyt.


Mukaan tarttui siis McKinley Flinduka 3 teltta hintaan 79,90€ ja McKinley 55l+10l rinkka hintaan 69,90€
McKinley Flinduka 3 teltta ja McKinley 55+10 rinkka

Tarkoituksena tässä ennen heinäkuuta on hankkia välineitä kaupoista ja netistä sitä mukaan kun huomaa jotain tarjouksia. Tulevana viikonloppuna tarkoitus on lähteä käymään Tuurin kyläkaupassa, joten eiköhän sieltäkin tartu jotain mukaan.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kaikuluotainta hankkimassa

Loman jälkeistä viikkoa eletään ja viimeistä työpäivää tällä viikolla. Huomaa kyllä jaksamisessa yövuorojen alkaneen. Alkuviikon liikunta jäänyt aivan olemattomaksi :( Täytyy toivoa, että tämän viikon jälkeen yötyön rytmi on normalisoitunut ja ensiviikolla jaksaa liikkua tämänkin viikon edestä.

Kalastustarvikkeiden hankintakin on taas alkanut. Eilen tuli vietettyä Motonetin kalastus hyllyjen välissä aikaa. Ainakin Raision Motonetissa on mielestäni todella laaja ja hyvä valikoima kalastustarvikkeita. Nyt olivat Motonetin uistimet tarjouksessa joko osta 3 tai 4kpl kymmenellä eurolla. Tein työtä käskettyä ja ostin parikin tarjous settiä.
Syy miksi tuli lähdettyä Motonettiin oli kaikuluotaimen hankinta. Kaikuluotaimien valikoima on aika suuri ja vaatii kyllä perehtymistä, että osaa ostaa tarpeita vastaavan kaiun. Itselleni se tulee lähinnä kalastuskäyttöön. Aiemmin en ole paljoa jigausta harrastanut, mutta nyt on alkanut kiinnostaa vertikaalijigaus eli tämä on yksi kaiulta vaadittu ominaisuus, että jigit näkyvät siinä. Vielä ei tullut kaikua ostettua, mutta kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa olen löytänyt jotka ovat:

- Lowrance Elite-4X HDI
- Lowrance Elite-4X CHIRP
- Raymarine Dragonfly 4 DV

Pientä perehtymistä vielä niin eiköhän se oikea kaiku sieltä löydy. Mietinnässä oli myös karttaplotterin hankinta tai paremminkin yhdistelmälaitteen hankinta. Pienen nettiselailun jälkeen huomasin, että yritykset ovat luoneet mahdollisuuden tehdä tabletista tai kännykästä "karttaplotterin". Aluksi tuntui hankalalta löytää ohjelma joka sopisi windows pohjaiselle laitteelle. Yleisestikin monet sovellukset saa lähes poikkeuksetta android tai iOS laitteille, mutta ei välttämättä windows laitteille. Itselläni käytössä on microsoft surface 2 tabletti ja siihen löytyi lopulta seapilot niminen ohjelma. Vielä en ole ohjelmaa ostanut mutta vaikutti sellaiselta joka menee omassa käytössä hyvin. 

Huomenna taas tarkoitus mennä motonettiin, joten katsotaan sitä huomenna mitä mukaan sieltä tarttui :)

lauantai 10. toukokuuta 2014

Olen kolmekymppinen valokuvausta, punttisalia ja kalastusta harrastava Mynämäellä asuva  perheenisä. Päivät kuluvat töissä autotehtaalla ja harrastustoimintaan menee illat ja viikonloput.

Valokuvausta harrastan toiminimen kanssa, kuvaukset keskittyvät lähinnä hääkuvauksiin. Omaksi iloksi kuvailen luontoa sekä perheeni lapsia.

Kuvauskalustoon kuuluu;
- Nikon D90 järjestelmäkamera
- Nikon Speedlight SB-700 salama
- 4x400W studiosalamasetti
- Samyang fish-eye CS II 8mm objektiivi
- Nikon Nikkor 18-105mm objektiivi
- Videokamera Canon Legria HFR406

Myös projekteja saa aikaan harrastuksista joista mainittakoon salilla käynti, jonka tavoitteena on saada itseni tiukkaan kesäkuntoon.

Ehkä myös tämän blogin aloituksen voisi mainita eräänlaisena projektina. Blogiin olisi tarkoitus kirjoitella kaikenlaista valokuvauksesta, salilla käynnistä ja kalastuksesta.

Vuosia kalastusta satunnaisesti harrastaneena ja viime syksynä siihen enemmän hurahtaneena mieleen tuli aloitus blogin pitämisestä. Netistä kalapaikkoja googlettamalla on ollut osittain vaikea löytää tietoa kalastuspaikoista Mynämäeltä ja lähikunnista ja siitä tuleeko niistä kalaa vai ei.

Itselläni ei ole venettä käytössä joten keskityn blogissa kalapaikkoihin joista virvelöinti onnistuu rannalta käsin. Tarkoituksena on kuvata kalustuspaikkaa ja sitä millä uistimilla, jigeillä yms. olen kalastusta koittanut kyseisessä paikassa. Ja kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten niitä tullaan myös täällä näkemään.

Toivottavasti blogista on jollekin hyötyä, edes pienille kalastajille. 6-vuotiaan poikani kanssa kalassa käyneenä tiedän kuinka tärkeää on innostuksen ylläpitämisen kannalta edes sen pienen särjen tai ahvenen saanti.