Näytetään tekstit, joissa on tunniste virvelöinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virvelöinti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Viimeinen päivä Merikarvianjoella

Torstai päivä ja viimeinen päivä Merikarvialla. Alkuperäinen suunnitelma oli se, että mökin luovutus on 12 aikaan ja siitä sitten lähtisimme kotiin päin. Lähellä Merikampingia oli kalastusmuseo jonka ohi olimme ajaneet päivittäin. Tarkoituksena oli mennä siellä käymään torstai aamulla. Netistä kuitenkin huomasin, että aukioloaika on klo 14.30-16.00 ja mökin luovutus on viimeistään klo 12. Päätimme, että haemme vielä 4 tunnin kalastus luvan Merikarvian R-kioskilta ja menemme kalastamaan siksi aikaa kunnes museo aukeaa. Kalastamaan menimme Stääveille ja Vaadeille josta tuli eiliset lohikalat.

Isäni saamaa kaksi kalaa




Tänään paikalla oli myös 4 muuta kalastajaa samaan aikaan. Yhden näin saavan koskesta kalas, mutta ilmeisesti me kaikki muut jäimme ilman saalista. Paikalle mentäessä oli pilvistä ja jonkin ajan kuluttua vettä tuli kuin esterin pers...tä! Kalastimme kuitenkin vielä hetken, mutta tuloksetta.

Sade ei paljoa kalastusta haitannut. Toi pikemminkin piristystä kokemukseen!

Jokaiselta kosken kalastuspaikalla olevalta grillauspaikalta oli upeat näkymät koskeen!


Merikarvian kalastusmuseo
Kellon ollessa 14.36 pakkasimme kamat autoon ja lähdimme n. 2km päässä sijaitsevalle kalastusmuseolle johon pääsyä poikani oli odottanut kovasti.Paikalle päästyämme ihmettelimme, että ovet ovat kiinni eikä sisälläkään ole valoja. Hetken katselimme ulkona olevaa venettä ja kävin lukemassa museon ovessa olevan lapun jossa oli pienellä teksillä, että museo on ollut auki 22.6 - 17.7 välisenä aikana. Joten emme päässeet museossa käymään. Suunta jatkui tästä kohti kotia.





Yhteenvetona täytyy todeta, että vaikkei sää suosinut kokoaikaa niin maisemat suosivat kyllä. Kokemuksena reissu oli aivan mahtava. Koskelle ollaan palaamassa vielä tänä syksynä tai viimeistään ensi keväänä!


torstai 30. heinäkuuta 2015

Kirjolohia ja taimenta

Toinen päivä merikarvialla takana. Herättiin 7.30, jonka jälkeen kahvi ja aamupala. Tarvikkeiden pakkausta päivää varten ja seuralaisten odotusta jotka saapuivat Uudestakaupungista.

Kalatamaan päästiin noin kello 10.00. Lähdettiin liikkeelle salmelankoskelta josta saaliiksi tuli ahven ja siika. Kumpikaan ei mikään järin suuri ollut mutta kuitenkin sen kokoinen että kelpaa savustettavaksi. Ehkä näidenkin kalojen kokoa pienensi se, ettei kumpikaan ollut minun saamiani vaan molemmat sai isäni.
Merikarvianjoen kartta

Seuraavana reitillä oli Piinukoski. Piinukoskella oli hieno silta ja muutenkin hienot maisemat. Jossain kohtaa kalastaessamme sillalla oli reilu 5 katsojaa. Piinukoskella aikaa kului reilu tunti, mutta tuloksetta. Koskelta lähtiessä alkoi olemaan jo suurimmalla osalla nälkä joten ohitimme Änkin ja Lehtisenkosken ja suuntasimme Holmankoskelle. Holmankosken maisemat olivat myös hienot mutta koskelta ei saatu saalista. Kyseisen kosken laavulla grillasimme makkaraa ja tankkasimme vatsamme täyteen.
Holmankoski

Holmankosken maisemia

Seuraavama paikkana oli Stäävit ja Vaaditkosket. Koskelle saapuessa aurinko paistoi, mutta ei montaa minuuttia mennyt kunnes vettä satoi kaatamalla alas. Sateen laantuessa ei montaa minuuttia mennyt kunnes isäni sai vajaan kilon kokoisen kirjolohen. Tässä kohtaa monen harmitus oli suuri ja kova halu oli jokaisella saada myös kala. Kirjolohen saannista ei montaa minuuttia mennyt kun isäni huusi jälleen että kiinni on. Tällä kertaa Meppsin päässä oli kiinni reilun kilon kokoinen taimen. Tämänlisäksi siskon poikana sai 1,5kg kirjolohen lipan päähän Stääviltä ja Vaadeilta. 


Stäävit ja Vaadit

Stäävit ja Vaadit jälkeen kohteina oli vielä Puukoski ja Konihaarat. Purupakan ohitimme siitä syystä, että näille kahdelle paikalle pääsimme samaa tietää pitkin. Konihaaran jäkeen menimme vielä Lehtisenkoskella käymään. Jossa vielä vajaa puolentunnin "pikakalastus" Mutta sekään ei tuottanut tulosta. 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen kalastusvideo

Viikon reissu mökillä takana ja uutta action kameraa tuli testailtua. Paljon tuli kuvailtua kaikenlaista joten jonkinlaista materiaalia saatiin kasaan. Mitään jättisaaliita ei reissulta tullut, mutta yhteensä 8 haukea tuli jotka olivat vain 0,5-1,0 kilon väliltä. Nyt ei kuitenkaan tärkeänä ollut suurien saaliiden saaminen vaan se, että jotain materiaalia sain kuvattua josta nyt julkaisenkin ensimmäisen kalastusvideoni.

Ensiviikon tiistaina tosiaan reissu Merikarvialle, josta saadaan varmasti materiaalia kasaan! Toivottavasti joukossa on myös sitä materiaalia missä joesta nousee kirjolohta tai taimenta.


torstai 7. toukokuuta 2015

Kalapaikkoja etsimässä

Päivällä yövuoron jälkeen herätessä ulkona oli aivan mahtava ilma. Elohopea oli kohonnut varjossa lähemmäs 20 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, että mikä oli päivän ohjelma, KALAAN siis!

Muutamia paikkoja tuli käytyä läpi reilussa tunnissa ja saaliina oli vain yksi hauki. Muuten tuli käytyä katselemassa sopivia paikkoja joihin voisi lähipäivinä mennä. Kasvillisuuden puolesta löytyi monia hyviä paikkoja joissa voisi hauki piileksiä. Jää nähtäväksi lähipäivinä tuleeko näistä paikoista kalaa vai ei. Kaunis sää kuitenkin jätti hyvän mielen reissusta vaikka saalis jäikin vähäiseksi.

Hyvältä haukipaikalta vaikuttaa


Tällä hetkellä käytössä joku muutaman kympin action kamera joka on ostettu biltemasta. Ajaa asiansa jossain tietyissä jutuissa, mutta eihän toki kuvanlaatua voi verrata millään tavalla edes halvimpiin merkkikameroihin. Heinäkuussa tulevaa lapin reissua varten suunnitelmissa on hommata laadukkaampi action kamera.









maanantai 4. toukokuuta 2015

Kevät haukea mynäjoesta

Vappu viikonloppuna tuli pariin otteeseen käytyä heittelemässä "kotijoessa". Mynäjoki aika vakio kohde kun tulee mielihalu lähteä kalastamaan. Joki kulkee mynämäen keskuskan läpi joten ensimmäiselle mahdolliselle heittelypaikalle matka kestää kotoa n. 5 minuuttia.

Harmaa lila real eel vavan päässä sai kokea ensimmäiset hampaan iskut parin heiton jälkeen. Tämä kuitenkin pääsi lähes samantien irti. Muutama heitto perään ja taas tuntui tuttu liike vavan kärjessä. Vastusta ei juurikaan ollut ja rannalle saadulla hauella painoa oli 1,1 kiloa. Katse kiinnittyi kuitenkin kalan toiseen kylkeen joka näytti jo kaukaa katsottuna oudolta. Toisessa sivussa oli punaisia verisiä pilkkuja jonkin verran. Netistä katsottuna pilkut olivat vastaavanlaisia kuin sarkomatoosissa olevat on.



Vappuviikonloppuna tuli mynäjoesta hauki, jolla verisiä pilkkuja toisessa kyljessä. Ilmeisesti oli kyseessä lymfosarkooma eli sarkomatoosi.

Muutaman kerran heittelyt jäivät yhteen haukeen, mutta sää ja ulkona olo antoivat tällä kertaa enemmän nautintoa kuin Ahti.

Mynäjoen kauniin ruskea vesi :)

Calico Cat muovikalalla olevat lipat ovat toimineen joessa hyvin sekä ahvenille että hauellekin. Toinen paljon joessa käyttämäni viehe on Savage Gearin Real Eel, väritykseltään harmaa/lila. Tällä on tullut haukia jonkin verran.

Parin vuoden ikäinen labbis nauttii kalastusreissuista varsinkin jos reissun päätteeksi on uintia tiedossa. Välillä uimassa käynnille on todellinen tarvekin kuoppien kaivelun jälkeen :)

Yksin ei tarvinnut kalassa olla.

Mynäjoki tarjoaa monessa paikassa hyvän pääsyn aivan joen viereen ja auton saa jätettyä n. 20 metrin päähän joesta.


torstai 16. huhtikuuta 2015

Kalastusmatkan suunnittelu pohjoiseen

Tulevan kesän lomalle oli kehitettävä taas jotain tekemistä. Kaverin kanssa juteltu monina työmatkoina kalastuksesta ja yhtenä aamuna tuli idea, että pohjoiseen olisi hienoa päästä kalastamaan. Lähinnä kumpaakaakin kiinnosti taimenet, lohet ja harjukset. Niitä kun ei ole koskaan kumpikaan vielä saanut. Sovittiin, että kesällä mennään lappiin ja alustavasti mietittiin jokin reitti joka kulki Torniojoelta Tenolle. Mynämäeltä Tenolle matkaa tulee reilu 1400km, joten hetken aikaan saa autolla ajella :)

Aika nopeasti saatiin sovittua ajankohta jolloin lähdettäisiin reissuun. Ajankohdaksi valikoitui heinäkuun loppu ja tarkoituksena olla viikko matkassa. Nettiä selailemalla löytyi paristakin eri osoitteesta valmis lista tarvikkeista joita viikon vaellus/kalastus reissulla lappiin tarvittaisiin. Parhaimmassa listassa oli jopa tarvikkeiden yksittäiset painot merkitty :) Seuraavaksi mietittävä oli majoitus muoto viikon aikana. Tähän oli oikeastaan kaksi vaihtiehtoa jotka olivat teltta tai asuntoauton vuokraus. Kummassakin vaihtoehdossa on hyviä ja huonoja puolia. Asuntoautossa olisi tottakai mukavampi nukkua ja ruuan valmistus olisi helpompaa. Samoin kuin tavaroiden kuljetus ja niiden säilytys olisi helpompaa. Kyseessä kuitenkin kalastuspainotteinen reissu, jossa alkoikin mietityttää että kuinka lähelle kalapaikkoja asuntoauton saa parkkiin.

Teltan hyviä puolia joita mietittiin oli se, että sen saa lähes minne tahansa pystytettyä ja parempi fiilis tottakai teltassa yöpyessä on, varsinkin jos on hienot ilmat. Ainut kurja puoli on se, että jos on aivan pas.. ilma ja vettä sataa paljon niin teltta ei välttämättä ole mukavin vaihtoehto varsinkaan jos on märkiä vaatteita vielä mukana.

Muutamia autoja löydettiin netistä ja kyseltiin niitä vuokralle. Kyseiselle ajankohdalle olisi saanut vielä autoja vuokrattua, mutta heinäkuun vuokrat olivat siinä 500-700€ välillä. Reissu olisi tarkoitus tehdä perjantaista perjantaihin joten auton viikoksi vuokraaminen lyhentäisi kalassa olo aikaa jonkin verran koska auton saisi todennäköisesti perjantai aamulla niin palautus olisi jo seuraavan perjantain päivällä. Joten tällä lyhyellä yhteenvedolla päädyttiin tänään aamulla telttamajoitukseen.

Eilen piti käydä ruokakaupassa ja samalla tuli poikettua budgetsportissa ihan vain katsomassa joko olisi teltat ja muut erätarvikkeet tullut liikkeisiin esille ja olihan ne tulleet! Teltoista ei oikeastaan ollut kuin yksi varteenotettava vaihtoehto, joka sopisi tähän retkeen sekä retken jälkeen siihen, että voisi lasten kanssa yöpyä teltassa ja tehdä jotain pieniä reissujakin. Rinkoista oli tarjolla McKinleytä kolmessa eri koossa josta katsoin parhaimmaksi 55l + 10litraisen. Sen pitäisi riittää myös tälle reissulle, koska tarkoituksena ei ole lähteä sen enempää vaeltamaan vaan siirtyä autolla kalapaikalle ja kävellä autolta joelle minkä matkan uskoisi olevan suhteellisen lyhyt.


Mukaan tarttui siis McKinley Flinduka 3 teltta hintaan 79,90€ ja McKinley 55l+10l rinkka hintaan 69,90€
McKinley Flinduka 3 teltta ja McKinley 55+10 rinkka

Tarkoituksena tässä ennen heinäkuuta on hankkia välineitä kaupoista ja netistä sitä mukaan kun huomaa jotain tarjouksia. Tulevana viikonloppuna tarkoitus on lähteä käymään Tuurin kyläkaupassa, joten eiköhän sieltäkin tartu jotain mukaan.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Viimeinen dieettiviikko!

Hetki vierähtänyt viime kirjoituksesta. Yövuoro takana jonka jälkeen parin kolmen tunnin kauneusunille. Sen jälkeen mökille laittamaan venettä kuntoon. Avovesikausi on alkanut jo monella täällä etelä-suomessa, mutta itse en ole vielä venettä laskenut, koska tarkoituksena olisi puleerata ja kestovahata vene ennen vesille laskua. Tänään tarkoituksena on asentaa veneeseen jännitemittari sekä viime viikolla ostettu kaikuluotain/karttaplotteri. Mikäli jäät ovat lähteneet mökiltä pois niin kyllähän sitä pitää muutamat heitot käydä heittämässä :) Toivottavasti on tulossa hyvä kesä ilmojen puolesta. Vielä en ole keksinyt miten saisin houkuteltua avopuolisoni innostumaan vetouistelusta, ehkä sitä jotain keksii ennen kesää :)

Eikä dieettiäkään ole unohdettu vaikka kova kuume kalastukseen onkin taas iskenyt. Viime sunnuntain punnituksessa ei paino ollut pudonnut kuin 100 g :( Pettymys sinäänsä, mutta puoliviikkoa vielä jäljellä joten tulosta ehtii vielä syntyä. Tulevana viikonloppuna yhteenveto 6 viikon dieetistä sekä mahdollisesti myös muutoskuvia tarjolla.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kaikuluotainta hankkimassa

Loman jälkeistä viikkoa eletään ja viimeistä työpäivää tällä viikolla. Huomaa kyllä jaksamisessa yövuorojen alkaneen. Alkuviikon liikunta jäänyt aivan olemattomaksi :( Täytyy toivoa, että tämän viikon jälkeen yötyön rytmi on normalisoitunut ja ensiviikolla jaksaa liikkua tämänkin viikon edestä.

Kalastustarvikkeiden hankintakin on taas alkanut. Eilen tuli vietettyä Motonetin kalastus hyllyjen välissä aikaa. Ainakin Raision Motonetissa on mielestäni todella laaja ja hyvä valikoima kalastustarvikkeita. Nyt olivat Motonetin uistimet tarjouksessa joko osta 3 tai 4kpl kymmenellä eurolla. Tein työtä käskettyä ja ostin parikin tarjous settiä.
Syy miksi tuli lähdettyä Motonettiin oli kaikuluotaimen hankinta. Kaikuluotaimien valikoima on aika suuri ja vaatii kyllä perehtymistä, että osaa ostaa tarpeita vastaavan kaiun. Itselleni se tulee lähinnä kalastuskäyttöön. Aiemmin en ole paljoa jigausta harrastanut, mutta nyt on alkanut kiinnostaa vertikaalijigaus eli tämä on yksi kaiulta vaadittu ominaisuus, että jigit näkyvät siinä. Vielä ei tullut kaikua ostettua, mutta kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa olen löytänyt jotka ovat:

- Lowrance Elite-4X HDI
- Lowrance Elite-4X CHIRP
- Raymarine Dragonfly 4 DV

Pientä perehtymistä vielä niin eiköhän se oikea kaiku sieltä löydy. Mietinnässä oli myös karttaplotterin hankinta tai paremminkin yhdistelmälaitteen hankinta. Pienen nettiselailun jälkeen huomasin, että yritykset ovat luoneet mahdollisuuden tehdä tabletista tai kännykästä "karttaplotterin". Aluksi tuntui hankalalta löytää ohjelma joka sopisi windows pohjaiselle laitteelle. Yleisestikin monet sovellukset saa lähes poikkeuksetta android tai iOS laitteille, mutta ei välttämättä windows laitteille. Itselläni käytössä on microsoft surface 2 tabletti ja siihen löytyi lopulta seapilot niminen ohjelma. Vielä en ole ohjelmaa ostanut mutta vaikutti sellaiselta joka menee omassa käytössä hyvin. 

Huomenna taas tarkoitus mennä motonettiin, joten katsotaan sitä huomenna mitä mukaan sieltä tarttui :)

lauantai 10. toukokuuta 2014

Olen kolmekymppinen valokuvausta, punttisalia ja kalastusta harrastava Mynämäellä asuva  perheenisä. Päivät kuluvat töissä autotehtaalla ja harrastustoimintaan menee illat ja viikonloput.

Valokuvausta harrastan toiminimen kanssa, kuvaukset keskittyvät lähinnä hääkuvauksiin. Omaksi iloksi kuvailen luontoa sekä perheeni lapsia.

Kuvauskalustoon kuuluu;
- Nikon D90 järjestelmäkamera
- Nikon Speedlight SB-700 salama
- 4x400W studiosalamasetti
- Samyang fish-eye CS II 8mm objektiivi
- Nikon Nikkor 18-105mm objektiivi
- Videokamera Canon Legria HFR406

Myös projekteja saa aikaan harrastuksista joista mainittakoon salilla käynti, jonka tavoitteena on saada itseni tiukkaan kesäkuntoon.

Ehkä myös tämän blogin aloituksen voisi mainita eräänlaisena projektina. Blogiin olisi tarkoitus kirjoitella kaikenlaista valokuvauksesta, salilla käynnistä ja kalastuksesta.

Vuosia kalastusta satunnaisesti harrastaneena ja viime syksynä siihen enemmän hurahtaneena mieleen tuli aloitus blogin pitämisestä. Netistä kalapaikkoja googlettamalla on ollut osittain vaikea löytää tietoa kalastuspaikoista Mynämäeltä ja lähikunnista ja siitä tuleeko niistä kalaa vai ei.

Itselläni ei ole venettä käytössä joten keskityn blogissa kalapaikkoihin joista virvelöinti onnistuu rannalta käsin. Tarkoituksena on kuvata kalustuspaikkaa ja sitä millä uistimilla, jigeillä yms. olen kalastusta koittanut kyseisessä paikassa. Ja kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten niitä tullaan myös täällä näkemään.

Toivottavasti blogista on jollekin hyötyä, edes pienille kalastajille. 6-vuotiaan poikani kanssa kalassa käyneenä tiedän kuinka tärkeää on innostuksen ylläpitämisen kannalta edes sen pienen särjen tai ahvenen saanti.