Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treenaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treenaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2015

Maailman paras lenkkikaveri!


Lähes jokainen koiran omistaja tietää, että koira on parasta lenkkiseuraa :) (Siis tottakai sellaisten koirien omistajat joiden koirat tarvitsevat päivässä useamman kilometrin lenkityksen.) Näin myös meidän perheessä. Eli yksi perheenjäsenistämme on Manta. Manta on kolme vuotias labradorinnoutaja.

Mantan kanssa on aivan huippua käydä metsässä kävelemässä. Itselleni luonto on paikka jossa voi rauhoittua ja miettiä asioita rauhassa.

Katso juttu kokonaisuudessaan osoitteessa  www.takoorautaa.wordpress.com

perjantai 16. lokakuuta 2015

Elämää punttisalilla ja sen ulkopuolella

Vanha blogi käsitteli liian monta aihetta joten totesin olevan viisaampi tehdä kokonaan uusi blogi kuntosali harrastukselle.

Uusi blogi löytyy osoitteesta www.takoorautaa.wordpress.com

Toivottavasti myös uusi blogi saa lukioita osakseen! Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!


-Toni


tiistai 15. syyskuuta 2015

1. treenipäivä takana.

Vatsa-selkätreeni

Ekat treenit takana ja hikoiltua tuli kuin pieni sika! Vuorossa oli vatsa-selkä treeni. Jostain syystä
monesta liikkeestä sain ojentajat ja haukkarit kipeytymään. Yksi näistä liikkeistä joka vaikutti kyseisiin lihaksii oli pull over.

Salin jälkeen suihkussa käydessä ei meinannut pystyä pesemään kainaloita kun kädet ei nousseet. Toivottavasti lihakset vähän rentoutuu ennen seuraavaa koitosta joka onkin jo huomenna. Eli tarkoituksena on käydä 4 kertaa viikossa salilla. Itse salipäiviksi otin ma, ti, to ja pe. Tottakai voivat välillä muuttua mutta yritän pitää näistä päivistä kiinni. Mielenkiinnolla odotan tuloksia lähinnä painojen nousun suhteen. Vaikka millään muulla tavoin ei tuloksia huomaisikaan niin auttaa sekin jaksamaan eteenpäin kun huomaa että rautaa nousee suuremmat koogeet!


lauantai 4. huhtikuuta 2015

6 viikon dieetin lopetus ja yhteenveto

6 viikkoa FitFarmin superdieettiä takana. Oikeasti dieetti loppuisi sunnuntaina, mutta lopetin sen tänään ja otin loppu mitat/painon, koska huomenna hääkuvaus keikka ja siellä tulee varmaan syötyä muutakin kuin rahkaa :)

Yhteenveto 6:sta viikosta

Paino: - 3,3 kg
Vatsa: -7,5 cm
Rinta: -5 cm
Reisi: +1 cm
Hauis: +1 cm
Pohje: +0,5 cm
Perse: -2,5 cm
Kaula: -1 cm

Painon suhteen en päässyt tavoitteeseeni dieetin aikana, mutta en tiedä olisiko ollut edes tervettä/mahdollisuutta päästä niihin lukemiin. Täytyy kuitenkin olla todella tyytyväinen muihin tuloksiin. Vatsan ympäriltä -7,5 cm on mielestäni ihan kelpo tulos. Pääasia on, että itse voin henkisesti ja fyysisesti paremmin eikä ole vaikea liikkua tai hengittää.

Kuntoilu kuitenkin jatkuu tämän dieetin jälkeen ja myös terveellinen ruoka. Muutoskuvia laitan lähipäivinä kun saan yhdistettyä kaikkikuvat.


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Voimaharjoittelu & kehonmuokkauskirja

Kirja sisältää perusteet, liikkuvuus- ja venettyleharjoitukset, lihasryhmäkohtaiset harjoitukset, harjoitusohjelmat, vammojen ennalta-ehkäisyn jne. 


 Voimaharjoittelu & kehonmuokkauskirja on erittäin visuaalinen ja havainnollinen kirja. Jokaisen liikkeen kohdalla on kuvallisesti esitetty kohdelihakset joihin liike vaikuttaa. Samoihin lihaksiin on monta eri liikettä, joten jos jokin liike tuntuu omasta mielestä kivuliaalta tai hankalalta niin voi katsoa mikä toinen liike kohdistuu samaan lihakseen. Itse olen kokenut kirjasta olevan hyötyä omiin treeneihin. Kirjan takana on myös valmiita saliohjelmia.

Alla muutama kuva Mynämäenkunnan punttisalilta jossa käyn. Sali ei mikään hifistelypaikka ole, mutta mielestäni tarjoaa peruslaitteet joilla perustreeni onnistuu. Juuri tässäkin edellämainitusta kirjasta on apua koska kaikkia mahdollisia laitteita ei salilta löydy niin kirjasta voi katsoa onko jokin muu lihakseen kohdistuva liike jonka voi tehdä sellaisilla laitteilla joita salilla on.


Peruslaitteet löytyy joilla onnistuu treenit. 




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lisäravinteet saapuivat

Auringonpaiste ja kuivat tiet
Mukava herätys aamulla kun katsoi puhelin ja huomasi postista tulleen viestin. Tilaamani lisäravinteet olivat saapuneet postin hyllyjen painoksi. Aamukahvit naamaan ja "Nomppulle" vaatteet päälle, rattaisiin ja mukaan lenkille.

Käyttämiäni lisäravinteita

Tänään mentiin hyvällä fiiliksellä lenkki vaikka jalkoihin sattuihin. Siitä saa syyttää taas omaa tyhmyyttä kun ei ole venytellyt kunnolla. Parin kilsan jälkeen kivut hävisivät ja pysyivät loppulenkin poissa. 4km lenkin jälkeen posti kautta kotiin.

Monista paikoista lisäravinteita saa, mutta itse olen todennut edulliseksi paikaksi Urjalan Makeistukun. Tavarat tulevat nopeasti ja sieltä saa monet urheiluvalmisteet.

Parin asteen lämpötila ja auringonpaiste auttaa motivoimaan lenkille lähtöön. 





lauantai 21. helmikuuta 2015

SuperDieetti 2015

Noniin. Alkaa olemaan se aika vuodesta kun pitää päästä talven rasvakerroksesta eroon :) Tuli osallistuttua FitFarmin kautta SuperDieetti 2015 nettivalmennukseen. Pudotettavaa/kiinteytettävää löytyy jonkin verran. Pituus 176 cm ja paino n. 75 kg, joten juurikaan ylipainoa ei ole mutta joitakin kiloja paino saisi pudota ja muutenkin kiinteytyä. Avopuoliso lupasi maksaa haaveilemastani tatuoinnista osan jos saan 6 viikon aikana pudotettua 9 kiloa tämän hetkisestä painosta. Tulevana maanantaina alkaa dieetti ja treenit. Tänään käyty kaupassa ostamassa jääkaappi täyteen kaikkea terveellistä ruokaa. Ohjelma sisältää paljon aerobista ja salitreeniä ja tarkoituksena ottaa kuva ennen dieetin alkua ja 6 viikon päästä ja laittaa tänne blogiin.

Saa nähdä mitä tulemaan pitää. Pakko kirjoittaa asiasta myös tänne blogiin julkisesti, koska itselläni paha tapa monista asioista että kiinnostuu kaikesta todella helposti, mutta alku huuman jälkeen innostus lopahtaa. Joten kyselkää perään jos ei lähes päivittäin bloggauksia kuulu.

Viimeksi lupailin kirjoitella pilkkimisestä, mutta täällä länsi-suomessa monessa paikassa ei ole edes jäitä ja osassa missä on niin on polviin asti vettä kun on kelit vaihdellu aika paljon. Loppu viikosta lämpömittari näytti jopa +4 astetta ja autotiet olivat aivan kuivia.  Toivotaan, että päästään vielä pilkkimään tänä talvena.