torstai 6. elokuuta 2015

Vene ollut koko kesän huollossa!

Keväällä ostamani Terhi Big Fun ei toiminut veteenlaskun jälkeen ollenkaan. Moottori lähti käyntiin, mutta oli täysin voimaton ajossa. Vaikka vene olikin käytetty niin liike antoi sille puolenvuoden takuun. Nyt ollaan elokuussa ja vene on ollut huollossa reilu kaksi kuukautta.

Liikkeeseen olen ollut monet kerrat yhteydessä ja tiedän että veneen moottorin eteen ollaan tehty töitä ja lähes kaikki sisuskalut vaihdettu uusiin, mutta kuulemma moottori on edelleenkin tehoton. Liike josta veneen ostin on iso ketju, joten mistään yhdenmiehen veneliikkeestä ei puhuta. Kauppa olisi myös ollut mahdollista purkaa, mutta ajattelin, että kun moottorin eteen ollaan paljon tehty työtä ja paljon uusia osia vaihdettu niin huollon jälkeen sen pitäisi olla ainakin viimeisen päälle kunnossa.

Toivoa on vielä, että vene tulee syksyksi kuntoon, jolloin päästäisiin sillä vielä joitan kalastusreissuja tekemään. Veneeseen tuli myös ostettua keväällä Raymarine Dragonfly-4 PRO kaikuluotain/karttaplotteri, mutta eipä sen käytöstäkään ole paljoa päässyt blogissa kirjoittelemaan kun koko laitetta ei ole päässyt testaamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti