keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen päivä Merikarvianjoessa

Ensimmäinen ilta kalastusta takana. Tänään ei Ahti suonut antejaan, mutta eipä juuri ehditty kauaa kalastaakkaan vaan kierrettiin paikkoja myös läpi huomista silmällä pitäen, että osaa mennä "parhaisiin" paikkoihin koskissa. 
Mökin keittiö
 Mökki vastasi odotuksia. Oma sauna löytyi ja uimaranta ihan mökin vierestä. Kalareissun jälkeen kelpaa mennä kyllä saunaan.

Piinukoski

Piinukoski oli paikoista ensimmäinen johon mentiin. Saavuttuamme noin kello 16 paikkeilla Piinukosken rantaan paikalla oli vain kaksi muuta kalastajaa. Kalastusaikamme aikana ei muita kalastajia enää näkynyt. Maisemat olivat mahtavat. Aivan täydelliseksi tilanteen olisi saanut edes pienen pieni taimen tai kirjolohi, mutta ei! :(

Piinukosken silta

Kosken kuohut
 Huomenna uusipäivä, jolloin tarkoituksena on kiertää 8 koskea. Toivottavasti sää ja Ahti suosii kalastajia huomenna. Videokamera on käynyt ahkerasti joten tästäkin reissusta saadaan hyvää materiaalia kasaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti