maanantai 23. maaliskuuta 2015

Neljä viikkoa ja neljä pudotettua kiloa!

Lomat takana ja ensimmäinen loman jälkeinen yövuoro takana. Pieni
 päivitys viimeisen lomapäivän tapahtumista. 

Sunnuntai aamun heräämisen jälkeen vuorossa oli dieetin neljäs punnitus. Neljä viikkoa dieettiä takana ja tasan neljä kiloa painoa pudonnut. Viimeisen viikon pudotus oli - 0.8kg. Itse olen pudotukseen tyytyväinen, koska ei tässä kohtaa kaikki voi enää pelkkää nestettä olla mikä lähtee pois. Neljän viikon aikana vatsan ympäriltä on lähtenyt 6cm pois. Muutoin mitattavissa kohteissa ei ole neljän viikon aikana mainittavaa muutosta tapahtunut. 

Kolmannen viikon jälkeen tuli otettua valokuvat samoissa asennoissa kuin aloituskuvatkin. Parin viikon jälkeen kun on dieetti takana tarvitsee olla vielä lopetuskuvat ja laittaa ne vierekkäin, jotta näkee selvästi muutokset. Tällä hetkellä paino oli 71,4kg. Ihan sinne -9kg:n pudotukseen ei päästä josta haaveilin ennen dieetin alkua, mutta nyt kahden viimeisen viikon tavoitteeksi olen ottanut, että dieetin lopussa paino alkaa numerolla 6.

Aamukahvilla mietin kulunutta dieettiä ja sitä ruokien määrää joita on tarvinnut valmistaa ja syödä. Jos asuisin yksin ja olisin tällä dieetillä, niin en usko että jaksaisin viedä dieetin loppuun asti. Koska tuntuu, että kaikki aika menisi ruokien valmistukseen, niiden syömiseen ja treenaamiseen. Niinkuin olen aiemmissakin viesteissä kirjoittanut niin todella iso kiitos kuuluu ihanalle avopuolisolleni <3 joka on jaksanut kokata ruokaa kotona ja evääksi sekä niiden lisäksi on jaksanut tsempata treenaamisen suhteen. Ja tämän dieetti ruletin keskellä on jaksanut hoitaa perheen lapsia kun itse olen ollut lenkillä tai salilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti