sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vuoden 2015 kalastuskauden avaus

Välillä kirjoitus jostain muustakin kuin dieetistä. Viikonloppuna oli hienot aurinkoiset ilmat mikä sai kaivamaan kalustusvehkeet kellarista. 7-vuotiasta poikaa ei paljoa tarvinnut houkutella kun oli jo lähdössä mukaan. Poika pienestä asti ollut kova kalamies ja ensimmäiset hauet omalla virvelillä nappasi pari vuotta sitten :) Kalassa oltiin vajaa tunti, mutta tällä kertaa kumpikaan ei saanut mitään.

Lyhyellä kalastusreissulla kalapaikaksi valikoitui Mynäjoki.
Muissa kuin kalastusmerkeissä tuli poikettua myös Motonetissä eikä tälläkään kertaa kalastusosastoa päästy ohittamaan etteikö siellä olisi tullut käytyä. Tällä kertaa ei pelkkä käynti osastolla riittänyt vaan mukaan tarttui Dragon Ultima FD 351i avokela. Normaali hinta oli lähemmäs 150€, mutta nyt oli puoleen hintaan. Merkki ei itselleni ollut entuudestaan tuttu vaan oli pakko liikkeessä ollessa googlettaa. Muutamissa keskusteluissa kelaa oli kehuttu kohtalaiseksi ja sen ostaneet olivat olleet tyytyväisiä joten uskaltauduin myös ostamaan sen. Jos jollain on kokemusta kelassa niin laittakaapa kommenttia :) Yhtään heittoa ei ole tullut vielä heitettyä sillä. Tänään olisi tarkoitus käydä uistinpakki vielä läpi ja vaihtaa koukkuja jne. ja huomenna tiistaina käydä vanhempieni mökillä kalastamassa ja huoltamassa venettä.

Dragon Ultima FD 835i avokela


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti