lauantai 14. maaliskuuta 2015

Tankkauspäivä

Kolme viikkoa superdieettiä takana ja tänään vuorossa tankkauspäivä, jolloin syödään normaalia enemmän hiilareita ja yksi ateria enemmän muihin päiviin verrattuna.

Olen pitänyt punnituspäivänä sunnuntaita, mutta oli pakko ottaa paino ja mitat tänään, koska tämän päivän ruoka määrän jälkeen huomisaamuinen lukema voisi olla järkytys! :) Vaaka näytti aamupainoksi 72,2kg eli kolmen viikon aikana paino on pudonnut 3,2kg. Ja nyt kun paino oli viikon jälkeen pudonnut niin pakko se on tunnustaa, että edellisviikon sunnuntaina kun oltiin vanhempieni luona halusivat he tarjota pitzeriassa pitzan.

Onneksi pitza ei ollut mikään hyvä eikä sellainen josta olisi rasva tippunut. Koko pitza tuli syötyä mutta painon laskuun se ei ole kauhean paljoa vaikuttanut. Muutenkin viime viikko oli hieman raskas ja liikunnan määrä ei ollut paras mahdollinen vaan ehkä puolet siitä mitä olisi tullut olla viikon aikana. No, ensi viikko töistä lomaa eikä tarkoitus ole lähteä mihinkään reissuun. Tarkoituksena laittaa jokapäivä Nomppu aamulla rattaisiin ja viedä toinen lapsi kouluun ja jatkaa siitä aamulenkillä. Viikkoon pitäisi mahduttaa joihinkin päiviin vielä salitreenitkin. Kiva nähdä liikunta täyteisen viikon jälkeen tulokset koska nyt paino putosi viikossa 0,4kg ilman liikuntaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti