keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Dieettipäivä nro. 17

Huomenta!

Tuttu kirvelevä olo huulilla kun juo latausjuomaa. Kohta töiden jälkeen salille, pieni aamutreeni ja suihkun kautta kotiin nukkumaan.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Toinen punnitus

Aamulla heti punnitus ja mittojen ottaminen, mutta kirjoittaminen tänne jäi aamumenojen takia. Windows puhelimeen en ole löytänyt vielä hyvää bloggausohjelmaa. 

Niin tai näin niin pakko se on alkaa uskomaan siihen, että syömällä voi laihtua! :) Toinen viikko dieettiä takana ja tuloksia näkyy ainakin vaa´assa ja mittanauhassa. -2.8kg pudotusta kahden viikon aikana. Ensimmäisellä viikolla -2kg ja toisella -0.8kg. Vatsalta hävinyt kahden viikon aikana 5,5cm ympärysmitasta. 

Treenivaatteet töihin mukaan ja aamulla töiden jälkeen tarkoitus mennä salille. Toivottavasti aamutreeni sujuu paremmalla sykkeellä kuin viime kerralla töiden jälkeen. 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Väsyttää, v....taa ja tuntuu ettei paino putoa...

Paska päivä takana vaikkei hyvin mennyt koko viikkokaan. Tänään oli tarkoituksena vetää aerobinen + salitreeni mutta toisin kuitenkin kävi. Yövuoron jälkeen kotiin ja hetkeksi nukkumaan. Herättyäni kello 13 paikkeilla nousin aamukahvin keittoon. Hetken jaksoin sohvalla istua ja yrittää herätä kunnolla, mutta väsymys ei vaan mennyt ohi vaan oli pakko laittaa hetkeksi silmät kiinni. Muu perhe tuli kotiin noin 18 paikkeilla ja herättivät. Väsymys ei ollut näilläkään unilla ohi mennyt mutta pakko sitä oli hereillä yrittää pysyä ettei koko seuraava yö mene valvomiseksi. 

Nyt yhdeksän jälkeen alkaa olemaan pirteä olo mutta parempi se on tänään nukkua hyvin ja vetää viikonloppuna ja ensviikolla tehokkaat treenit kuin tänään olla salilla puoliksi nukkuen. Koko viikon väsytti lähes päivittäin mikä ei ole normaalia itselleni koska yleensä tulen todella vähillä unilla toimeen. Viikolla oli vielä pientä flunssaa joka saattaa olla syyllinen väsymykseen. Yhtenä tekijänä saattaa myös olla se, että melkein 2 dieetti viikkoa takana. Onko energia vaan lopussa tai sitten dieetin aikana harrastama liikunnan ja ulkoilun määrä on alkanut väsyttää. Turha kuitenkaan mitään selityksiä on sille hakea miksei treenit ole kulkenut loppuviikosta hyvin. Toivotavasti tämä nukkumispäivä on ladannut akkuja tarpeeksi.


Missä vika?!?

Olotila on tosiaan tuollainen kuin bloggauksen aihekin! Tarkalleen olen dieettiä noudattanut, mutta puolessa välissä viikkoa ja loppuviikosta oli sellainen olo ettei tämän viikon dieettaus ole tuonut minkäänlaisia tuloksia kilojen kuin vatsalta lähtevien senttienkään suhteen. Tosin 1/3 osa dieetistä vasta takana, joten ihmeellisiä tuloksia en voi odottaa koska lähtöpaino ei ollut mikään järin suuri. Tiedän ettei 6 viikon treenaus tuo vielä haluttuja tuloksia vaan kyse on toivottavasti koko loppu elämän jatkuvasta elämäntaparemontista. 


Tuleva punnitus

Sunnuntai aamulla jälleen punnitus ja mittojen ottaminen. Toivottavasti edes pieni muutos parempaan on tapahtunut. Pienikin pudotus auttaa jaksamaan ja tsemppaa seuraavaan viikkoon ja uusiin treeneihin toisin kuin se jos kahden viikon jälkeen paino olisi edes vähän noussut. 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Dieetin aikaisia kiusauksia



Puolitoista viikkoa dieettiä takana. Vielä ei ainakaan ruokavalio ole pistänyt vastaan. En ole koskaan ollut makean perään joten sellaista himoa ei ole vieläkään iskenyt. Perheessä muut ovat välillä syöneet grillimakkaraa eikä senkään tuoksu ole tehnyt kiusaa. Ainoa mitä on välillä ehkä tehnyt mieli on ollut ”saunakalja” vaikkei meillä edes saunaakaan ole :)

Muutosta on ainakin omasta mielestä tapahtunut. Ainakin vireystila on parantunut. Niinkuin aiemmin taisin bloggauksessa mainita niin vaa’an numerot ovat vain lukuja. Itselleni tärkeämpää on se, että itselläni on hyvä olla ja kehtaan olla kesäisin mm. ilman paitaa paikassa jossa muitakin on.  Mittanauha, peilikuva ovat vaakaa tärkeämpiä tuloksen kertojia. Toki ainahan on plussaa jos ne kilotkin vähenee.

Reilun viikon jälkeen eivät ateria kootkaan ole enää tuottaneet tuskaa. Ennemminkin aterioiden välissä on saattanut olla jo nälkä :( Joka on välillä laittanut miettimään, että dieetin aikana kun tottuu valtavaan määrään ruokaa niin miten 6 viikon jälkeen jatkaa. Muun perheen kannalta todella kurjaa jos isällä on joka aterialla erit ruuat kuin muilla. Toki 4,5 viikkoa vielä FitFarmin SuperDieettiä edessä joten annetaan mennä täysillä eikä mietitä sen jälkeistä elämää vielä. Oli ruokavalio mikä tahansa niin aion pitää jatkossa huolen ettei ylinmääräistä löysyyttä ja vatsamakkaroita pääse kertymään!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen punnitus

Dieetin 7. päivä ja aamulla punnitus sekä mittojen ottaminen. -2 kg oli lähtenyt viikon aikana. Ja myöskin senttejä lähtenyt mm. vatsalta. Aluksi epäilin ettei syömällä niin paljoa voi laihtua, mutta uskottava se on. Salitreeni illalla joten tänään syödään myös hiilareita. Ruuan uskomattomasta määrästä esimerkkinä se, että yhdellä päivän aterioista odottaa 7 perunaa + salaatit, lihat ym. siihen päälle. Itselleni -2kg on paljon koska pudotettavaa ei kauheasti ole. Paino tällä hetkellä 73,4kg ja pituuteni 177cm.

Tämän aamun mittojen ottaminen ja punnitus antoi uutta voimaa jolla lähdetään ensiviikon treeneihin!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Dieettipäivä 5

Viides dieettipäivä alkoi salitreenillä

Dieettipäivää 5 eletään. Fiilis dieettiin viiden päivän jälkeen on edelleen hyvä. Edes mieletön vedenjuonnin määrä ei ole saanut pääkipua aikaan. 

Klo 07:00 yövuoron jälkeen suoraan salille jossa pieni treeni. Täytyy todeta ettei ole jatkossa fiksuin tapa mennä valvotun päivän ja siihen perään tehdyn yövuoron jälkeen salille. Ensimmäiset laitteet, toistot ja sarjat jaksoi tehdä hyvällä temmolla, mutta sen jälkeen uni alkoi painaa silmää :( Jatkossa salitreenit pakko ajoittaa päivälle tai iltaan.

Kohta viikko menty dieettiä ja alkaa pikuhiljaan tulemaan rutiini ruokien sun muiden tekemiseen. Ensimmäiset päivät meni siihen, että valmisti ateriat ennen ruokailua. Aamulla tulee otettua jääkaapista ruoka-aineet joita tarvitsisi myös muilla päivän aterioilla. Näin olleen aamuisin tulee valmistettua päivät muutkin ateriat jo valmiiksi. 

Sunnuntai aamua odotellessa! Silloin pääsee ottamaan painon ja muutkin mitat. Tarkoituksena ottaa viikottain mitat/paino seuraavista kohdista: hauis, rinta, vatsa, vyötärö, reisi ja pohje. Exceliin olen tehnyt pohjan johon laitan luvut, niin on helppo seurata myös graafisesti tuloksia, joka on mielestäni selkeä ja havainnollinen tapa.







keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lisäravinteet saapuivat

Auringonpaiste ja kuivat tiet
Mukava herätys aamulla kun katsoi puhelin ja huomasi postista tulleen viestin. Tilaamani lisäravinteet olivat saapuneet postin hyllyjen painoksi. Aamukahvit naamaan ja "Nomppulle" vaatteet päälle, rattaisiin ja mukaan lenkille.

Käyttämiäni lisäravinteita

Tänään mentiin hyvällä fiiliksellä lenkki vaikka jalkoihin sattuihin. Siitä saa syyttää taas omaa tyhmyyttä kun ei ole venytellyt kunnolla. Parin kilsan jälkeen kivut hävisivät ja pysyivät loppulenkin poissa. 4km lenkin jälkeen posti kautta kotiin.

Monista paikoista lisäravinteita saa, mutta itse olen todennut edulliseksi paikaksi Urjalan Makeistukun. Tavarat tulevat nopeasti ja sieltä saa monet urheiluvalmisteet.

Parin asteen lämpötila ja auringonpaiste auttaa motivoimaan lenkille lähtöön. 





tiistai 24. helmikuuta 2015

Ruokaa, ruokaa, ruokaa...

Klo 23.00 ja välipalan aika. Yöksi jää vielä lounas ja iltapala tai millä sitä nyt kutsuisi jos syö 05.00 aikaan :)

Toinen dieettipäivä tosiaan menossa ja fiilikset edelleen hyvät. Aamu lähti käyntiin taas lenkin merkeissä samalla reittivalinnalla kuin eilenkin eli n. 5km pätkällä. Lenkit olen vetänyt heti herättyäni tyhjällä vatsalla ja lenkin jälkeen syönyt aamupalan ja juonut aamukahvit samalla.

Syödä tässä dieetissä ainakin saa. Jos en noudattaisi dieettiä niin monena kertana ei tulisi syötyä niin paljon kuin nyt pitää. Tosin ruuat aterioillakin olisi varmaan sisällöltään hiukan erilaisia kuin nyt ovat. Niin tai näin niin uskotaan fiksumpia siinä mikä on hyvästä ja mikä ei.

Iltapäivällä tuli tehtyä myös varsinainen treeni. Itselläni on ollut ja oli edelleenkin ajatuksena ennen treeniä se, ettei kotitreenit ole raskaita. Varsinkaan jos ne tehdään ilman painoja. Toisin kävi jo kesken treenin. Pakko se oli vaan myöntää, että kyllä kotitreeneilläkin itsensä väsytetyksi saa.

Ruokia tarvitsee tehdä monia päivässä ja erilaisia kuin muu perhesyö. Iso kiitos kuuluu rakkaalle avopuolisolleni joka on valmistanut myös ruokia ja on ollut mukana tsemppaamassa ja katsomassa että liikkeet tulee suoritettua oikein. Alkuvaiheessa ollaan vasta mutta toivottavasti loppuaika menee yhtä hyvin. Toivottavasti monilla jotka ovat dieettaamassa tai treenikaudella löytyy joku perheenjäsen/ystävä jolta tsemppausta saa niinäkin päivinä kun tuntuu siltä ettei mikään kiinnosta.




maanantai 23. helmikuuta 2015

Ensimmäisen dieettipäivän fiiliksiä..

Ensimmäistä dieetti päivää mennään. Yövuoron jälkeen nukuttua lenkkivaatteet päälle ja ulos. 45 min kävelylenkin aikana tuli käveltyä reilu 5km.

Ensimmäisen päivän fiilikset aamupalan ja lounaan jälkeen ovat hyvät. Myös kahvakuulatreeni tuli tehtyä lenkin jälkeen. Kohta valmistamaan muita päivän ruokia ja pakkaamaan eväät tulevaa yövuoroa varten.

lauantai 21. helmikuuta 2015

SuperDieetti 2015

Noniin. Alkaa olemaan se aika vuodesta kun pitää päästä talven rasvakerroksesta eroon :) Tuli osallistuttua FitFarmin kautta SuperDieetti 2015 nettivalmennukseen. Pudotettavaa/kiinteytettävää löytyy jonkin verran. Pituus 176 cm ja paino n. 75 kg, joten juurikaan ylipainoa ei ole mutta joitakin kiloja paino saisi pudota ja muutenkin kiinteytyä. Avopuoliso lupasi maksaa haaveilemastani tatuoinnista osan jos saan 6 viikon aikana pudotettua 9 kiloa tämän hetkisestä painosta. Tulevana maanantaina alkaa dieetti ja treenit. Tänään käyty kaupassa ostamassa jääkaappi täyteen kaikkea terveellistä ruokaa. Ohjelma sisältää paljon aerobista ja salitreeniä ja tarkoituksena ottaa kuva ennen dieetin alkua ja 6 viikon päästä ja laittaa tänne blogiin.

Saa nähdä mitä tulemaan pitää. Pakko kirjoittaa asiasta myös tänne blogiin julkisesti, koska itselläni paha tapa monista asioista että kiinnostuu kaikesta todella helposti, mutta alku huuman jälkeen innostus lopahtaa. Joten kyselkää perään jos ei lähes päivittäin bloggauksia kuulu.

Viimeksi lupailin kirjoitella pilkkimisestä, mutta täällä länsi-suomessa monessa paikassa ei ole edes jäitä ja osassa missä on niin on polviin asti vettä kun on kelit vaihdellu aika paljon. Loppu viikosta lämpömittari näytti jopa +4 astetta ja autotiet olivat aivan kuivia.  Toivotaan, että päästään vielä pilkkimään tänä talvena.